Ykkösen puheenjohtajan päätöspuhe syysvaltuustossa

01.12.2025

Nyt on aika juhlavuoden valtuuston loppupuheelle. Takana on PAMin 25-vuotisjuhlavuoden syysvaltuuston kokous. On hienoa olla tässä puhumassa teille.

Puheenvuoroissa tuli painavaa asiaa työpaikkojen tilanteista ja luottamushenkilöiden jaksamisesta, huolista jäsenten arjesta sekä muita ajankohtaisia asioita.

PAM on 25-vuotias nuori, mutta historia on pitkä. Tavoitetut asiat eivät ole tulleet ilmaiseksi tai helpolla.

Itse olen ollut jäsen jo vuodesta 1991. Oikeudenmukainen ja turvallinen työpaikka on ollut itselleni tärkeää. En ole jäsen niinkään työsuhdeturvan takia, vaan sen takia että meidän jokaisen jäsenyydellä on merkitystä koko liiton jatkuvuuden vuoksi.

Olen itse saanut omaan työsopimusasiaani apua toimipaikkakohtaiselta luottamusmieheltä ja pääluottamusmieheltä. Silloin joskus aiemmin, kun tuntui kokoaikainen myyjä olevan kirosana työnantajalle. Vaadin vain sitä, mikä minulle oikeasti kuului. Luottamusmiehen tuella sain sopimuksen, joka varmisti oman toimeentulon perheenäitinä.

Tässä suhteessa asiat eivät ole paljoakaan muuttuneet. Tuosta kertomastani tilanteesta on yli 20 vuotta. On vaikea ymmärtää, miksi ei ole myös työnantajan etu saada vakituista työvoimaa, tyytyväisiä työntekijöitä sekä ihmisiä, jotka tulevat jotenkuten palkallaan toimeen, uskaltavat panostaa tulevaisuuteen ja perheeseen. Lapsia tulisi tehdä lisää, mutta kuka näin epävarmassa tilanteessa uskaltaa panostaa tulevaisuuteen?

Sopimusyhteiskunnan ja liittojen asemaa kyseenalaistetaan ja maan hallitus on useilla laki-muutoksilla murentanut vuosikymmenten sopimuksia lakien muuttamisen kautta.

Liiton tärkein tehtävä on varmistaa laadukkaat jäsenpalvelut ja apu jäsenille, silloin kun siihen on tarvetta. Meidän pitää jokaisen yhteisesti varmistaa, että kukaan ei jää yksin. Jos liitto ei ole se, joka työntekijöiden asioita puolustaa, niin kuka?!

Me valtuuston jäsenet olemme myös PAMin kasvot jäsenistöön päin. Miten me puhumme liitosta tai miten edistämme asioita omalla työpaikallamme tai vapaalla? Mitä teemme itse jäsenhankinnan eteen, jotta jatkuvuus työehtojen sopijana on mahdollista tulevaisuudessakin?

Tässä meillä kaikilla on tekemisen paikka ja mielestäni myös vastuu. Olemme halunneet vaikuttamisen paikoille ja vaaleilla valittuina täällä olemme mukana. Jäsenten antamilla äänillä.

Tärkeää on myös kirkastaa ajatusta työpaikoilla siitä, että PAM on me jäsenet. Meillä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa asioihin niitä esille nostamalla sekä vaatimalla kehitystä. Tulevaisuuden muuttuvassa työelämässä myös koulutusta ja varmuutta työmarkkinoilla pärjäämiseen. Moni palvelualojen työ on muuttunut ja vauhti vain kiihtyy.

Olenkin usein pohtinut, että miltä näyttää tulevaisuuden työyhteisö ja/tai esimerkiksi työ kaupan alalla 10 tai 20 vuoden päästä. Arvioni on, että hyvin erilaiselta. Työntekijät monilla työpaikoilla etsivät työtuntinsa eri työnantajilta tai työpaikoilta haalien riittävän toimeentulon.

Haluan kuitenkin rohkaista siihen, että muutos voi olla myös mahdollisuus. Meidän tulee kuitenkin liittona varmistaa, että teknologian ja tekoälyn tuomat hyödyt näkyvät myös työntekijä asemassa oleville työntekijöille ei vain työnantajille.

Vaikka maailmalla tapahtuu, meidän täytyy luottaa tulevaisuuteen ja pyrkiä näkemään myös toivoa. Yhdessä olemme enemmän ja saamme muutosta aikaan. Tämä vaatii vaikuttamista kaikilla työpaikoilla. Sekä erityisesti eduskuntavaalien aikana vaikuttamista, ehdolle lähtemistä, äänestämistä sekä kertomista henkilölle kerrallaan, miksi näissä vaaleissa on erityisen tärkeä äänestää. Tässä Orpo-Purra hallituksen aikana moni on nähnyt, minkälaista leikkauspolitiikkaa hallitus tekee ja kurjistaa erityisesti heikommassa asemassa olevaa ihmistä tai perheitä.

Muisti kuitenkin on vaalien ja vaalipuheiden aikana lyhyt. Siksi meidän tulee muistuttaa asioista ja varmistaa, että ihmiset lähtevät vaaliuurnille, jotta tämänkaltainen eriarvostaminen ei jatkuisi. Meitä kaikkia tarvitaan tässä, enemmän kuin koskaan ennen. Pidetään eiliseltä 25-vuotisvideolta neljä tärkeää asiaa mielessä: toivo, toiminta, yhteisöllisyys ja turva.

Kiitos juhlavuoden syysvaltuuston kokouksesta, aktiivisista ja hyvistä puheista sekä päätöksistä kokouksessa.

Me haluamme vaikuttaa asioihin ja vain niin on mahdollisuus muuttaa suuntaa.

Turvallista kotimatkaa kaikille pamilaisille ja ihanaa joulun odotusta.

Lämmin kiitos kaikille hyvästä kokouksesta!

PAM on sen jäsenet! 🫶🏻